maanantai 9. tammikuuta 2017

Piimälimppu

Harvoin tulee ajateltua, miten helppoa leivän tekeminen oikeastaan onkaan ja kuinka paljon sillä voi säästää kun tekee itse leivät. Aika paljon tulee itselläkin ostettua kaupasta valmista leipää, toisinaan saattaa leipoa sämpylöitä. Nyt aattelin, että ois mukava alkaa kokeileen pikkuhiljaa erilaisia leipiä ja sitten poimia niistä parhaat reseptit ja alkaa tekemään leipää useammin. Tässä on ohje hieman jouluiseen limppuun, mikä maistuu kyllä muulloinkin. Jouluiset mausteet ja siirappi tekevät leivästä hieman makeahkon.




Ainekset

7 1/2 dl piimää
50 g hiivaa
1 rkl suolaa
1 1/2 tl fenkolia
1 1/2 tl anista
1/2 tl pomeranssinkuorta
1 dl siirappia
1/2 dl rypsiöljyä
n. 9 dl ruisjauhoja
n. 9 dl vehnäjauhoja

Ohje

1. Valmista taikina: mittaa kaikki muut ainekset paitsi piimä yleiskoneen kulhoon ja sekoita sekaisin. Lämmitä piimä mikrossa kädenlämpöiseksi ja lisää joukkoon koko ajan sekoittaen. Jos tuntuu että taikinasta tulee liian vetistä, voi osan piimästä jättää pois tai vastaavasti lisätä jauhojen määrää. Vaivaa taikinaa yleiskoneessa n. 8-10 minuuttia, kunnes taikina irtoaa kulhon reunasta ja on yhtenäinen. 

2. Kumoa taikina pöydälle muovin alle ja anna levätä n. 10 minuuttia.

3. Pyörittele taikinasta kolme samankokoista limppua ja nosta pellille liinan alle kohoamaan. Anna kohota n. 40 minuuttia. 

4. Paista limppuja 200 asteessa 25-30 minuuttia. 

4 kommenttia: