keskiviikko 31. heinäkuuta 2013

Vadelmahyytelökakku

Tässä yks ilta olin vahtimassa siskoni perheessä lapsia, kun siskoni ja hänen miehensä kävivät vähän juhlistamassa 10- vuotis hääpäiväänsä. Kun tykkään niin kovasti tehdä ylläreitä, niin ajattelin nytkin tehdä. Vähän aiemmin olin kotona leipomassa synttäreille paria hyytelökakkua, niin ajattelin samalla pyöräyttää siskoni perheeseen yhden. Onneksi äiti oli ostanut vähän ylimääräsiä aineita, niin hyvin onnistui :) Oon tehnyt tätä hyytelökakkua aiemminkin, mutta mangokuorrutteella. Tämä pohja on niin perusohje, että melkein mitä vaan voi päälle laittaa ja hyvältä maistuu!


Kiitos Laura kuvan ottamisesta!


Ainekset:

pohja

200 g digestive-keksejä
75 g voita

täyte

4 dl vispikermaa
1 prk kermaviiliä
1 dl sokeria
1,5 tl vanilliinisokeria
3 rkl sitruunamehua
5 kpl liivatelehteä

päälle

vadelmia
tummaa suklaata


Ohje:

1. Laita irtopohjavuoan pohjalle (halkaisija 24 cm) leivinpaperi.

2. Murskaa keksit hienoksi ja sekoita sulatettu voi joukkoon. Painele seos irtopohjavuoan pohjalle tiiviiksi pohjaksi.

3. Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen. Anna liota vähintään 5 min!

4. Sekoita kermaviiliin sokerit ja sitruunamehu.

5. Vatkaa kerma vaahdoksi.

6. Kuumenna pikku tilkka vettä kiehuvaksi ja sulata pehmeät liivatteet veteen hyvin.

7. Sekoita liivatevesi kermaviiliseokseen hyvin.

8. Sekoita lopuksi vaahdotettu kerma varovasti kermaviiliseokseen.

9. Kaada seos pohjan päälle ja laita kakku jääkaappiin hyytymään vähintään kolmeksi tunniksi. 

10. Koristele vadelmilla ja suklaalla!


p.s. Kesätöissä oli tänään viimenen päivä, ja nyt alkaa lomalomaloma! Aion ottaa lomasta kaiken ilon irti ja suunnata kavereiden kanssa Kosin saarelle, Kreikkaan. Lomalla en varmasti aio ajatella mitään muuta ku sitä, että aurinkorasvaa on tarpeeksi ja maha pysyy pullollaan! Toivon, että suurin murhe tulee olemaan, että mitä jätskiä valitsis tai mille uimarannalle lähtis ;) Että palataan taas, enköhän minä jotain kuvatusta sieltä sitten laittele! Hyvää loppukesää kaikille!! :) 





3 kommenttia: