tiistai 28. tammikuuta 2014

Vauvakakku

Veljelleni syntyi marraskuussa poikavauva ja mulla heti tuli semmonen mieleen, että haluaisin leipoa heille jotain :) Aika vähän oon sokerimassakakkuja tehnyt, joten aattelin testailla vähän. Ihan mukavan näköinen kakku tuli! Suklaakakkupohjan ja marjatäytteen ohjeet otin Sini Visan kirjasta Kinuskikissa leipoo.








Ainekset

Pohja

2 dl vehnäjauhoja
1 ½ dl perunajauhoja
1 ½ dl kaakaojauhetta
3 tl leivinjauhetta
3/4 tl suolaa
2 tl vaniljasokeria
150 g voita tai margariinia
3 ½ dl sokeria
3 munaa
3 dl kädenlämpöistä maitoa

Raikas marjatäyte

4 dl marjasosetta (pakaste- tai tuoreista marjoista)
4 dl vaahtoutuvaa kevytvispiä tai mansikkakermaa
200 g maustettua rahkaa tai tuorejuustoa
4 rkl sokeria
1 dl vaniljakreemijauhetta (tai 4 liivatelehteä ja ½ dl vettä)

Koristelu

valkoista sokerimassaa
elintarvikevärejä



Ohje

1. Valmista kakkupohja: Voitele ja korppujauhota vuoka. (Halkaisija 24 cm)

2. Sekoita kuivat aineet keskenään.

3. Vatkaa voi ja sokeri vaahdoksi. Lisää munat yksitellen vatkaten.

4. Sekoita hitaalla teholla vatkaten joukkoon ensin reilusti jauhoseosta ja tämän jälkeen vuorotellen pienissä erissä loput jauhoseoksesta ja kädenlämpöinen maito. Varmista, että maito ei ole liian lämmintä, koska muutoin se sulattaa rasvan. Kaikkea maitoa ei tarvitse lisätä: jos taikina alkaa vaikuttaa liian löysältä, 2 ½ desilitraakin riittää.

5. Kaada taikina vuokaan.

6. Paista 175 asteessa uunin alatasolla 50-60 minuuttia.

7. Anna seistä vuoassa noin 15 minuuttia ennen kumoamista.

8. Valmista täyte: soseuta marjat ja vaahdota kerma.

9. Sekoita kermavaahdon joukkoon marjasose, rahka/tuorejuusto, sokeri ja vaniljakreemijauhe. 

(Jos käytät liivatetta, toimi näin: laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen täytteen valmistamisen ajaksi. Kiehauta viimeisenä työvaiheena vesitilkka ja sulata siihen liivatteet. Sekoita täytteeseen. Kokoa kakku vuokaan ja hyydytä jääkaapissa 2-3 tuntia.)

10. Leikkaa kakkupohja kolmeen osaan, kostuta haluamallasi kostukkeella ja kokoa kakku vuokaan täyttäen välit marjatäytteellä.

11. Kumoa kakku vuoasta tarjoiluastialle ja levitä päälle ohut kerros esim. kermavaahtoa. ( Jotta sokerimassa tarttuisi paremmin )

12. Kaulitse värjätty sokerimassa ohueksi ja levitä se kakun päälle. Muotoile vauvalle sokerimassasta hattu, silmät ja tutti.











4 kommenttia: