torstai 29. lokakuuta 2015

snickers-piirakka

Vietettiin yks lauantai äitin, tyttöjen ja miniöiden iltaa :) Keilauksen jälkeen siirryttiin saunomaan, pelailemaan ja tietenkin herkuttelemaan! Jokainen toi jotain syömistä ja minä saavuin paikalle snickers-piirakan kanssa. Äklömakeaa mutta hyvää!

Käytin tähän piirakkaan valmista kinuskikastiketta, mutta mikäli haluaa että kinuski pysyy paremmin kakun sisällä leikattaessa, kannattaa varmaan keittää kondensoidusta maidosta (tai jollain muulla ohjeella) paksumpi kinuski.



Ainekset

120 g voita
2 ½ dl sokeria
2 kananmunaa
2 dl vehnäjauhoja
½ dl kaakaojauhetta
2 tl vaniljasokeria
1 tl leivinjauhetta
½ tl soodaa
150 g ranskankermaa

Päälle

2½ suolapähkinöitä
1 dl valmista kinuskia/kondensoitua maitoa
180 g maitosuklaata


Ohje

1. Vatkaa voi ja sokeri keskenään. Lisää joukkoon kananmunat koko ajan sekoittaen. 

2. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää ne joukkoon. Lisää lopuksi ranskankerma. 

3. Sekoita massa tasaiseksi ja levitä se 20 cm voideltuun kakkuvuokaan. Voit pingottaa leivinpaperin vuoan (irtopohjavuoka) pohjalle, joka helpottaa kakun siirtämistä tarjoilulautaselle.  

4. Paista 175 asteessa noin 25-30 minuutin ajan. Kakku saa jäädä kosteaksi keskeltä.

5. Sekoita kinuski ja suolapähkinät keskenään ja levitä seos lämpimän kakun päälle. Sulata suklaa ja levitä se vielä kinuskipähkinöiden päälle. Anna kakun jäähtyä ja jähmettyä. (Ei tarvi laittaa jääkaappiin välttämättä)

Suklaakuorrutteesta tulee aika kova, joten suklaata sulatettaessa voi sekaan lisätä noin 1/3 dl kermaa. Tällöin suklaa jää hieman pehmeämmäksi.


Herkkua, herkkua!






lauantai 10. lokakuuta 2015

Kolmen suklaan juustokakku

Minua pyydettiin tekemään kolmen suklaan juustokakku ja aloinkin etsimään netistä sopivaa versiota. Kaikki kolmen suklaan juustokakun ohjeet olivat melkein samanlaisia -jokaiseen tuli kolmea eri suklaata, vispikermaa sekä tuorejuustoa. Lopputulokseen pääsin kumminkin hieman soveltaen. Ihanan suklainen kerroshyytelökakku, tervetuloa! :)


Ainekset

1 pötkö tummia täytekeksejä (esim. Daniela)
50 g leivontamargariinia

9 liivatelehteä
3 x 145 g suklaata (valkosuklaa, maitosuklaa, tummasuklaa)
0,5 dl sokeria 
7 dl kermaa
400 g maustamatonta tuorejuustoa

koristelu

esim. suklaata ja amerikanpastilleja

Ohje

1. Murskaa keksit ja sekoita sulatetun margariinin kanssa tasaiseksi.

2. Peitä irtopohjavuoan (24 cm) pohja leivinpaperilla. Jos haluat, voit helpottaa kakun irroittamista ja asetella reunoille öljytyt reunakalvot. (Itse tein muovitaskuista). Tasoita keksiseos vuoan pohjalle.

3. Laita kolme liivatetta kylmään veteen.

4. Vatkaa kerma vaahdoksi ja lisää sokeri.

5. Sulata tumma suklaa ja lisää joukkoon kolmasosa tuorejuustosta.

6. Liuota liivatteet tilkkaan kiehuvaa vettä ja lisää liivateseos ohuena nauhana koko ajan sekoittaen suklaa-tuorejuustoseokseen.

7. Lisää 1/3 kermavaahdosta suklaaseokseen ja sekoita tasaiseksi.

8. Kaada ensimmäinen kerros vuokaan ja anna hyytyä 5 minuuttia pakastimessa. Valmista toiset kerrokset ja anna kakun hyytyä kerrosten välissä pakastimessa.

9. Laita kakku hyytymään jääkaappiin muutamaksi tunniksi, mielellään yön yli.

10. Irroita kakku vuoasta ja koristele haluamallasi tavalla!











tiistai 6. lokakuuta 2015

Riisisuklaat

Tässä helppo ja nopea ohje pieniin makeisiin -näillä saat taltutettua makeanhimon vähäksi aikaa! Nämä pienet riisisuklaat on myös helppo pakastaa ja kaivaa sieltä vaikka vierasvaraksi :) 




15 kpl keskikokoisiin muffinivuokiin


Ainekset

125 g kookosrasvaa

2 dl tomusokeria

1 dl kaakaojauhetta

1 tl vaniljasokeria

8 dl riisimuroja


Ohje

1. Sulata kookosrasva kattilassa ja ota kattila pois levyltä.

2. Lisää rasvaan sokeri, siivilöity kaakaojauhe ja vanilliinisokeri. Lisää riisimurot.

3. Täytä muffinivuoat massalla ja anna jähmettyä jääkaapissa tai pakastimessa.